Kulta-aika on palannut Piilaaksoon. Toimistotalot Highway 101:n varrella ovat jälleen täynnä toiveikkaiden startup-yritysten kylttejä. Vuokrat nousevat, kuin myös hienojen loma-asuntojen kysyntä Lake Tahoen kaltaisissa lomakylissä, mikä merkitsee varojen kertymistä. Bay Arealla syntyi puolijohdeteollisuus, sekä sen vanavedessä kasvaneet tietokone- ja internetyritykset. Alan velhot tuottivat useita ihmeitä, jotka tekevät maailmasta futuristisen kosketusnäytöllisistä puhelimista silmänräpäyksessä tapahtuviin hakuihin suurista hakemistoista ja kykyyn ohjata dronea tuhansien kilometrien päästä. Alueen liiketoiminnan herääminen eloon viittaa kehityksen etenemiseen.
Tämän vuoksi saattaa olla yllättävää, että jotkut Piilaaksossa kokevat paikan pysähtyneeksi ja että innovaatioiden määrä on laskenut vuosikymmenten ajan. Peter Thiel, PayPalin perustaja ja Facebookin ensimmäinen ulkopuolinen sijoittaja, sanoo, että innovaatiot ovat Amerikassa ”jossain ahdingon ja kuoleman välimaastossa”. Useiden alojen insinöörit jakavat samankaltaiset pettymyksen tunteet. Ja pieni mutta kasvava taloustieteilijöiden määrä uskoo nykyisten innovaatioiden vaikutuksen talouteen kalpenevan aikaisempiin innovaatioihin verrattuna.
[ … ]
Yleisesti ottaen halvan tuotantotehon kiihdyttämät innovaatiot ovat nousukiidossa. Tietokoneet alkavat ymmärtää luonnollista kieltä. Ihmiset hallitsevat videopelejä pelkillä kehon liikkeillä — tämä teknologia saattaa pian levitä suureen osaan liikemaailmaa. 3D-tulostimet pystyvät suoltamaan yhä laajemman valikoiman esineitä ja saattavat siirtyä pian ihmiskudoksiin ja muihin orgaanisiin materiaaleihin.
Innovaatiopessimistit saattavat kuitata tämän katteettomina lupauksina. Mutta ajatus siitä, että teknologiajohtoinen kasvu joko jatkuu samana tai hiipuu vähitellen, sen sijaan että laimenisi ja voimistuisi vuorotellen, ei ole samassa linjassa historian kanssa. Chad Syverson Chicagon yliopistosta huomauttaa, että tuottavuuden kasvu sähköistymisen aikakaudella takkuili. Kasvu oli hidasta tärkeiden sähköisten keksintöjen aikakaudella 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa, mutta kiihtyi sen jälkeen.